Kuka minä olen?

Kysyn tätä toistuvasti itseltäni ja sitä pyydän asiakkaitanikin pohtimaan. Vasta sen jälkeen suunnitellaan, miten se saadaan näkymään ja kuulumaan? Se on markkinointia, joka ei ole feikkiä tai päälleliimattua. Aitoa kerrontaa oikeista asioista.

Mira KonMiran takana

”Kyky kuunnella, ymmärtää ja asettua toisen asemaan on lähtökohta
aitoon kohtaamiseen ja oikean ratkaisun löytämiseen.”

Olen aina ollut innokas tekemään töitä ja etsimään uusia mahdollisuuksia. Koska olen aina ennakkoluulottomasti tarttunut toimeen, olen päässyt kiinnostaville ja avartaville tutkimusmatkoille erilaisiin työympäristöihin ja ammatteihin, joista jokainen on laajentanut ymmärrystäni markkinoinnin kokonaisuudesta. Taito tarkastella asioita useammasta näkökulmasta on ammattiosaamiseni ydintä.

Asiakasymmärrys

Koulutukseltani olen muotoilija ja tehnyt tuotesuunnittelua vaatetusalalla ammattiurani alussa. Kohderyhmien tunnistaminen ja loppukäyttäjän ymmärtäminen oli jo silloin yksi koulutuksen peruskivistä. Tuotesuunnittelun lähtökohtana oli aina vallitsevan tilanteen parantaminen. Tärkeä sana, jota kannan niiltä ajoilta edelleen mukanani on tarkoituksenmukaisuus.

Asiakaspalvelu

Suunnittelusta siirryin miltei sattumalta kuluttajapuolen myyntiin ja myynnin esimiestehtäviin. Myynnissä työskennellessäni koin ”asiakaspalveluherätyksen”. Edelleenkin tapani tehdä työtä pohjautuu vahvasti juuri taustaani asiakaspalvelussa. Haluan aina löytää parhaan mahdollisen ratkaisun käsillä olevaan tehtävään tai ongelmaan, vaikka oman keinovalikoimani ulkopuolelta.

Markkinointi

Vaikka teinkin itselleni merkityksellistä työtä asiakaspalvelussa, sattui kohdalle houkutteleva tilaisuus siirtyä markkinoinnin pariin. Oli minun onneni, että haussa oli se kuuluisa sopiva tyyppi ja minusta tuli projektipäällikkö mainostoimistoon.

Tavallaan jatkoin asiakaspalvelutyötä edelleen, mutta uudessa ympäristössä ja uudella toimialalla. Jo aikaisemmin oppimani termi sisäinen palvelu sai tässä työssä aivan uuden ulottuvuuden. Tein töitä asiakasrajapinnassa sekä ulkoisesti että sisäisesti, ollen vastuussa projektien läpiviennistä molempiin suuntiin.

Myynti

Työ paikallismediassa oli B to B myynnin korkeakouluni. En koskaan kokenut olevani huippumyyjä, vaikka asiakkaani olivatkin tyytyväisiä ja tulokseni kohtuulliset. Myyntityöhöni hiipi aina mukaan palvelullinen asenne, joka ei tuonut nopeita tuloksia. Pitkällä aikavälillä asiakassuhteen hoitamiseen ja luottamukseen perustuva työtapani palkitsi kuitenkin myös onnistumisilla. Oman ja kollegoiden myyntityön analysointi ja ymmärtäminen oli jälleen yksi näkökulma markkinointiin. Median palveluksessa työskentely syvensi näkemystäni markkinoinnista edelleen.

Työ

Työelämä ei aina ole helppoa eikä ruusuilla tanssimista. Uupumuksen läpikäyminen on osa työkokemustani. Omien rajojen tiedostaminen, itsensä ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat tehneet minusta rehellisen ja luotettavan työkaverin ja kumppanin.

Se, että tietää jotain ”vähän kaikesta”
ei ole heikkous.

Sille on nykyään oma sanakin – generalisti. Generalistin vahvuus on se, että tietää mitä ei tiedä. Minun tehtäväni on löytää sinulle paras apu, vaikka se en olisikaan minä. Sinun ei siis tarvitse tietää mitään markkinoinnista, minä autan.